PELMUn vaalikokous 19.12. klo 18 treeniksellä!
Rock'n'roll!!!
Kiinnostaako musiikki ja soittokamat? Ehkä tapahtumien järjestäminen? Ainutlaatuisen bändikämpän pyörittäminen? Nämä kaikki yhdessä tai erikseen? Haluatko olla osa PELMUn tulevaisuutta ja antaa takaisin? Haluatko toteuttaa jonkin mielenkiintoisen projektin?
Lähitulevaisuuden mielenkiintoisia projekteja tulevat olemaan ainakin juhlavuosi Pelmun kymmenvuotista taivalta juhlistamaan, toisen bändikämppäprojektin eteenpäin vieminen sekä lukitusjärjestelmän suurimittainen uudistus. Tämän lisäksi tällä hetkellä PELMUssa on menossa sukupolven vaihdos. Sääntöjen mukaisesti vähintään 50 % hallituksesta tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä eli AYY:n jäseniä, mutta nykyisestä hallituksesta suurta osaa uhkaa valmistuminen lähiaikoina, joten uutta verta tarvitaan mukaan sekä hallituslaisten että toimihenkilöiden muodossa. Mikäli uusia toimijoita ei saada, toiminta nykymuodossaan saattaa loppua. Toisaalta myös nykyisellä aktiivimäärällä projektien toteuttamiseen on ehkä hieman liian vähän henkilöresursseja. Mitä enemmän ihmisiä on mukana toiminnassa, sitä vähemmän yksittäisen henkilön on pakko tehdä. JA tietenkään toimintahan ei ole pelkkää ryppyotsaista vääntämistä, vaan erittäin hauska kokemus.
PELMUn seuraavan vuoden hallitus ja toimihenkilöt valitaan vaalikokouksessa torstaina 19.12. alkaen klo 18 treeniksellä. Mikäli tämä viesti herätti kiinnostuksen tulla aktiiviseksi Pelmulaiseksi, tule paikalle ja lähde mukaan toimintaan ”lavan takana”. Tarjolla totuttuun tapaan virvokkeita.
Itsensä ilmiantaminen ja lisätiedustelut osoitteeseen pelmu@pelmu.fi
Vaalikokouksen jälkeen meininki jatkuu jameilla. Lisäksi harrastamme myös kaikanlaista muusikoille luonteenomaista oheistoimintaa: esimerkiksi janon sammuttamista.
Esityslista:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
3. valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä
4. valitaan kaksi ääntenlaskijaa ja heille kaksi varahenkilöä
5. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
6. hyväksytään kokouksen työjärjestys
7. valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi
8. valitaan hallituksen muut jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi
9. valitaan yhdistyksen toimihenkilöt seuraavaksi toimikaudeksi
10. valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varamiehet seuraavaksi toimikaudeksi
11. kokouksen päättäminen.
Terveisin,
PELMUn hallitus 2013